Lentoni kohti Gatwickin lentokenttää lähti Helsingistä vähän ennen kolmea viime sunnuntaina (3.3.) Lensin Norwegianin koneella, sillä vertaillessani lentoja oli tämän lentoyhtiön lennot halvimpia ja olen ennenkin lakseutunut Gatwickin lentokentälle.
Lentokentälle saavuttuani ja matkalaukut haettuani iski todentuntuisena se jännitys siitä, että miten mä sitten pääsen kotiin ison laukun kanssa kaikkine metro ja juna vaihtoineen.
Olin siis jo aijemmin koittanut ottaa selvää siitä miten Lontoon sisäinen matkustaminen toimii ja millaisia lippuja ja matkakortteja on mahdollista ostaa, mutta kaikki tuntui vaikealta hahmottaa Suomesta käsin. Matkan olin suunnitellut lentokentältä koti-ovelle jo Suomessa, mutta en reitin järkevyydestä ollut täysin varma.
My flight towards to Gatwick airport left from Helsinki before 3 pm last Sunday (3.3.) I flew with Norwegian plain because when I was finding out about the flights, Norwegian was the cheapest and I have landed before to Gatwick airport with it.
When I came to the airport and pick up my suitcase. That's when i realized that I was very nervous about how I could survive all of the tube and overground stations with my big suitcase.
In Finland I have been looking for how the internal traveling is working in London. I have been also finding out how the tickets and travel carts works and how I could get one. I'ts kind of difficult to perceive those things in Finland. I had been planing the route from the airport to the London home but i didn't no how practical it was.
Onneksi ja vähän epäonneksikin lentokentällä oli neuvonta piste, josta kävin kysymässä apua kortin ja kotimatkan suhteen. Mulle sanottiin, että näin aluksi mun kannattaa osta Oyster cardille pieni summa pay as you go- rahaa, jolla pääsen matkustamaan minkä vaan zonen läpi. Lontoo on siis jaettu 9 zoneen, joista 1 zone on kallein. Kortti maksaa itsessään sen 5£, mutta rahan saa takaisin, kun kortin palauttaa.
Kysyin myös ohjeita siitä mikä olisi järkevin reitti Lontoon kodilleni, joka sijaitsee White Hard Lane juna-aseman vieressä. Olisi ehkä tässä kohtaa kannattanut luottaa omiin reittisuunnitelmiin, mutta ajattelin, että ihminen joka tekee tätä työkseen osaisi neuvoa mulle nopeimman ja järkevimmän reitin. Siinä, kun nainen alkoi kertomaan reitistä aloin jo epäilemään olisiko hänen ehdottamansa reitti, kuitenkaan niin järkevä. Päätin kuitenkin mennä neuvojan antaman reitin mukaan ja otin lentoasemalta junan kohti London Bridgen asemaa.
Luckily and little bit unluckily there was a information desk where I asked some help about the travel cart and my forthcoming repatriation. They told me that it would be the most intelligent that i by some pay as you go- money to my Oyster card. With that I can travel through whatever zone I have to. To clarify London have 9 zones and 1 zone is the cheapest. The Oyster card cost me 5£ but when I return it I get that money back.
I also asked what would be the most reasonable route to my London home which is located near the White Hart Lane Overground station. At this point I should have trusted my own route plans, but I thought someone who is doing this as their job could tell me the fastest way. When this lady was guiding me I was doubting, but I decided to follow her advice and took a train from airport towards London Bridge station
Mulla tosiaan oli mukana todella iso matkalaukku ja sen lisäksi urheilukassi, joita oli raskasta kuljettaa asemilla, joilla oli vain pitkiä ja jyrkkiä rappusia. Tässä kohtaa huomasin englantilaisten kohteliaisuuden, sillä en muista jouduinko kertaakaan kantamaan laukkuani itse portaita, kun jokaisten portaiden luona joku tarjoutui kantamaan mun matkalaukun. Ymmärrettävästi itsepintaisena suomalaisena mulla tuli joka kerta sellainen olo, että en mä tartte apua ja aikookohan joku nyt viedä mun tavarat, mutta onneksi luotin sillä en oikeasti ois jaksanut kantaa laukkua niitä kaikkia portaita, joita tuli matkan varrella.
Pariin otteeseen meinasi epätoivo tulla ja tuli sellainen olo, että pääsenköhän ikinä perille, kun mulle kerrottu reitti ei sitten mennytkään niinkuin piti. Asema jonka kautta junan olisi pitänyt jatkaa White Hart Lanelle päin, no sitä ei ollut olemassakaan, eikä minkään junan reitti mene sitä kautta. No jäin sitten asemalla, jossa tiesin että victoria line pysähtyy, mutta en siinä kohtaa enää tiennyt yhtään minne mun pitäis jatkaa. Onneksi asemilla on ihmisiä töissä, jotka opastavat ja näytin selvästi sen verran väsyneeltä ja epätoivoiselta, että mies jolta kysyin apua vei mut oikeille porteille asti ja kertoi selkeästi mihin mun pitää mennä.
Voin suoraan sanoa, että jos näitä avuliaita ja kohteliaita ihmisiä ei olisi matkan varrella ollut olisin varmaan ruvennut itkemään kesken matkan epätoivosta. Muutaman kerran piti hokea itselle, että kyllä mä selviän ja mun on pakko päästä kotiin.
I had very big suitcase and in addition a sports bag and with them it was really hard to walk those long and steep stairs in the stations. At this point I noticed how polite the local people are cause every time there was a steps somebody offered to carry my suitcase. I think it's very normal that when those people offered me help I was little bit reserved and thinking that I don't need any help or are those people going to steel my stuff if I accept that offer. I'm happy that I trust them cause I was very tired and there really was so many steps.
Couple of times I got very desperate and felt like I never get to home cause the route wasn't going that way it would suppose to go and how the lady tell me it's going. There wasn't any station were that overground would turn towards White Hart lane. Now I know that any overground don't go that route. So, I got off the train on the station where I knew Victoria Line would stop, but I didn't have any idea where I should go. Luckily at the stations they have people working who can help you. So there was a man who showed me all the way to the right gates and told me very clearly where I should go
If there wasn't so helpful and nice people along the way I think would cry cause I was so desperate and tired. Couple of times I had to tell myself that I'm going to be fine and I have to get to the house.
Loppuen lopuksi pääsin siis White Hart Lanelle, jossa vielä sielläkin oli todella jyrkät rapuset alaspäin ja tuuli todella paljon. Edelläni kävellyt mies meinasi kaatua tuulen takia rappusissa ja vilkaistuaan ylöspäin, jossa seisoin tasanteella laukkujeni kanssa ja mietin miten tuun selviämään rappuset alas hän tarjosi heti apua. Puhuikin vielä siitä, että pysyy paremmin pystyssä, kun kantaa painavaa laukkua.
Vihdoin pääsin kotiin ja mua oli vastassa yksi mun kolmesta kämppiksestä. Hän esitteli mulle taloa ja kertoi siitä miten kaikki yhteisesti huolehdittavat asiat toimii. Samalla kotiin tuli kaksi muuta kämppistäni ja tapasin heidätkin vielä. Sain kyllä rankan reissun jälkeen hyvin unta uudessakin paikassa.
After all I survived to the White Hart Lane. There was really big steps going downward and very strong wind. In front of me was walking a man who almost fall on the steps. After that he look at up the steps where I was standing whit my big suitcase and offered me help whit carrying it. He was talking about that how the suitcase help him staying upright.
Finally I got home and there was one of my roommate waiting for me. She showed me the hose and told me how everything was working there. I also met my other two roommates. I was so tired that i just got immediately to my bed. I was sleeping very well at that night even it was a new place.
Vinkkeinä siis, kannattaa aina pitäytyä aluperäisessä suunnitelmassa matkustamisen kannalta, taksipaikoilla ei ole sunnuntaisin takseja paitsi ehkä keskustassa, lontoolaiset ovat kohtelijaita ja kannattaa ottaa apu vastaan, jos sitä tarjotaan.
So, some tips I could give u, Stay in your own original plan with the route, there is no taxis in taxi places on Sunday evenings, local people are very helpful and if someone offer you some help you just have to trust and take the offer.